Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Formula 1 VPN-Suomi

Pafos

Pafos

Aika mennyt nopeasti. Oppilaat aloittivat työnsä ja kaikki sujuikin siihen asti, kunnes työvaatteista tuli ongelma. Olimme keskustelleet hotellin johdon kanssa työvaatteista, mutta ajatus meidän mielestä hyvistä työvaatteista torpattiin. Nyt tiedetään, että työvaatteina käyvät vain polvipituinen hame, kauluspaita pitkillä hihoilla ja nahkaiset mustat kengät.

Vain esimiehillä on housut ja oppilaat saivatkin kauhistuneita katseita, kun menevät ensimmäisenä päivänä töihin.

Meille oli järjestettynä Pafoksen kiertoajelu töiden jälkeen ja sinne lähdimme väsyneinä. Kierros kesti reilut kolme tuntia ja näimme mm. Baths of Afrotide ja paljon erilaisia rantoja. Sitten meillä olikin jo kova kiire ostamaan uusia työvaatteita oppilaille. Saavuimme kauppakeskukseen, mutta kaikki kaupat löivät juuri ovet kiinni  ja epätoivo iski. Päätimme mennä syömään ja keskustella miten selitämme hotellin esimiehille, ettei oppilaille ole työvaatteita.

Asiat saatiin kuitenkin keskustelemme selvitettyä ja annoin oman pyöräni oppilaan käyttöön, koska hänen pyörästään puhkesi rengas. En ihmettele yhtään, että rengas puhkesi, koska asfaltti on polttovan kuumaa. Meidän piti Yianniksen kanssa nähdä, ennen kuin lähden takaisin Suomeen, mutta aikataulut menivät sopivasti ristiin. Myös ehkä suomalaisittain on vaikeaa ymmärtää, että jos sovitaan tapaaminen keskiviikoksi, tarkoittaisi se myös, että kellonaika olisi myös tiedossa. Noh kuittenkin Yiannis on pitänyt  meistä hyvää huolta ja erityisesti oppilaista. Tänne siis voi turvallisella mielellä lähettää tulevaisuudessakin oppilaita.

Paluumatkalle suomeen lähdimme torstai ja perjantain välisenä yönä ja se olikin seikkailuja täynnä. Pompulla Ateenan kautta Helsinki-Vantaalle. Hieno reissu, ja mahtavaa oli nähdä miten hyviä yhteystyökumppaneita meillä Edukossa onkaan.

Kypros, Pafos 21.8-26.8.2022

Olin lähdössä asiantuntija jaksolle Kyprokselle, yhdessä kolmen matkailualan oppilaan kanssa sekä jo valmistuneen opiskelijan kanssa. Lähdimme matkaan 21.8 lauantaiyönä klo 1.00 aikaan ja Pafokselle asunnolle saavuimme klo 13 aikaan sunnuntaina. Itse lento kesti vain neljä tuntia, mutta muu säätö vei lopun ajan.

Yiannis, yhteyshenkilömme Edugate yrityksestä, oli järjestänyt meille Larnacasta minibussin, hakemaan meidät Pafokselle ja pääsimmekin kivuttomasti suoraan lentokoneesta minibussiin ja asunnoillemme. Opiskelijoiden asunto oli kahden makuuhuoneen asunto ja minulla oli lähes samanlainen. Upeat kaksi isoa uima-allasta todella kutsuivat meitä, koska ilma oli tuskallisen kuuma. Ilman kuumuus oli todella tukala ja emme osanneet laittaa ilmastointilaitteita päälle.

Ongelmat alkoivat ratketa, kun Yiannis tuli pikaisesti meitä moikkaamaan ja auttamaan. Illalla kävimme rannalla syömässä hyvää ruokaa ja sitten uni maistuikin. Olimme sopineet maanantaille, että menemme opiskelijoiden työpaikalle ja saamme opastuksen ja lisääinfoa työstä yms. sekä hoidamme paperityöt.

Maanantaina vierailimme upeassa viiden tähden hotellissa Olympia Lagoon Pafos resortissa ja pääsimme tutustumaan hotelliin ja sen toimintoihin. Siinä oli meillä kerrakseen nähtävää ja ihmeteltävää. Hiukan haasteitakin ilmaantui erilaisissa asioissa ja niitä selviteltiin yhdessä.

Alkuillasta Yiannis toimitti meille pyörät, joilla lähdimme käymään syömässä läheisessä kauppakeskuksessa.

Yhteyshenkilömme täällä Kyproksella, on tehnyt kaikkensa, että oppilailla olisi mahdollisimman hyvä olla täällä. Muutama idea omaankin käyttöön täältä lähtenyt jo muhimaan.